Kita-Ibaraki (Kitaibaraki)
Kita-Ibaraki (, ’Pohjois-Ibaraki’) on Japanin kaupunki Honshūn saarella Kantōn alueella Ibarakin prefektuurissa. Se sijaitsee nimensä mukaisesti prefektuurin pohjoisosassa Tyynenmeren rannikolla. Sisämaassa kaupungin alue nousee Abukuman ylängölle. Pohjoisessa kaupunki rajautuu Fukushiman prefektuuriin. Kita-Ibarakissa on 41 602 asukasta (lokakuussa 2020) ja sen pinta-ala on 186,80 neliökilometriä.
Kita-Ibarakin kaupunki perustettiin vuonna 1956 liittämällä yhteen kolme maaseutukaupunkia ja kolme kyläkuntaa. Alueella oli aiemmin hiilikaivoksia, mutta viimeinenkin niistä suljettiin 1970-luvulle tultaessa. Sittemmin kaupunkiin on sijoittunut elektroniikka-, elintarvike- ja kemianteollisuutta. Tōhokun maanjäristys ja tsunami vuonna 2011 surmasi Kita-Ibarakissa 10 henkeä ja tuhosi täysin 188 asuinrakennusta.
Kita-Ibarakia palvelee JR Higashi-Nihonin Jōban-linja.

Kartta - Kita-Ibaraki (Kitaibaraki)
Kartta
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu |
Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
JPY | Japanin jeni (Japanese yen) | ¥ | 0 |
ISO | Kieli |
---|---|
JA | Japanin kieli (Japanese language) |